Oletko aina miettinyt millaista konsultin elämä on? Jos vastauksesi on kyllä, ohessa ote erään konsultin viikkoon.
Maanantai
Aamu alkaa pahassa ruuhkassa istumisella, mutta sen on turha antaa lannistaa omaa intoa uutta viikkoa kohtaan. Töihin päästyäni alkaa aamu seuraavalla viikolla pidettävän seminaarin esityksen valmistelulla kollegan kanssa. Loppupäivä kuluu sisäisissä palavereissa.
Välissä yritän laatia ryhmän kehityssuunnitelmaa, jota läpikäydään iltapäivällä osastonjohtajan kanssa. Loppupäivästä käymme vielä läpi graafikon kanssa julkaisua, joka on tarkoitus saada painoon lähiviikkoina. Päivä päätyy ratsastustuntiin, joka saa ajatukset pois töistä.
Tiistai
Kahvien jälkeen otan suunnaksi Vanajanlinnan, jossa vietän seuraavat kaksi päivää esimiesvalmennuksessa. Vanajanlinnaan saavuttuani, majoittumisen jälkeen alkaa treenit haastavien vuorovaikutustilanteiden parissa. Pääsemme treenaamaan tilanteiden ratkaisemista näyttelijöiden kanssa ja sparraamme toisia osallistujia.
Kun koulutus päätyy, ehtii huoneessa vielä tekemään töitä ennen kuin on aika suunnata lenkille. Ilta päättyy yhteiseen illalliseen muiden osallistujien kanssa, mukana on Granlundin esimiehiä kaikista aluetoimistoista.
Keskiviikko
Koulutus jatkuu. Tänään vuorossa on työlainsäädännön opiskelua. Monimutkainen aihe, mutta mukavien kollegoiden avulla päivästä selvitään kunnialla. Koulutus antoi tälläkin kertaa paljon uutta tietoa ja taitoja hyödynnettäväksi arkipäivässä.
Koska konsultti ei päivisin pääse istumaan tarpeeksi kokouksissa, on illaksi hyvä suunnata harrastuksena järjestötoiminnan merkeissä kokoukseen. Auringon jo laskettua, pääsen vihdoin kotiin ja nukahdan heti makuuasentoon päästyäni.
Torstai
Aamu alkaa aikaisin, tiedossa on kiireinen päivä. Ensimmäiseksi jatkamme seminaariesitykseen liittyvän materiaalin läpikäyntiä ja esittelemme tuloksia yrityksen johdolle. Sen jälkeen luvassa on tulevien asiakaspalaverien valmistelupalavereita ja sisäisiä töiden koordinointi palavereita.
Nopean lounaan jälkeen suuntaamme kollegaan kanssa asiakkaan luokse esittelemään strategiatyön tuloksia. Innostava palaveri, strategiatöissä on mahtavaa päästä kehittämään asiakkaan prosesseja!
Palaverin jälkeen vielä paluu toimistolle päivän viimeiseen palaveriin, jossa tällä kertaa keskustellaan uusista toimitilaratkaisuista. Illaksi otan jälleen suunnaksi tallin ja lähden hevosen kanssa maastolenkille.
Perjantai
Viimeinen rutistus ennen viikonloppua. Aamupäivä kuluu palveluiden kehityspalaverissa, myyntipalaverissa ja asiakasprojektin valmistelupalaverissa. Lounaan jälkeen suunnaksi yhteistyökumppani, jonka kanssa keskustellaan keinoista tarjota yhteiselle asiakkaalle parempaa palvelua.
Palaverin jälkeen otan suunnaksi seuraavan asiakkaan, jonka luokse saavun etuajassa. Autossa ehtii hyvin tekemään hetken töitä. Päivän viimeinen palaveri on asiakkaan johdon kanssa tulevien haasteiden ratkaisemista ja toimintasuunnitelman valmistelua. Mukava palaveri, mutta niin täynnä tiukkaa asiaa, että päivän päätteeksi tuntee antaneensa kaikkensa.
Tähän on hyvä lopettaa aikaansaava viikko ja suunnata teatteriin ystävien kanssa!
Kirjoittaja Asta Varpio työskentelee Energia-palveluiden ryhmäpäällikkönä Granlund Consultingissa.