Kirjoittaja: Simo Turunen, Granlund Consulting
Tieto on valtaa, ja tietoon perustuva päätöksenteko on viisautta. Nykyhetkessä on arvossa ajatus tiedon nopeasta saatavuudesta, luotettavuudesta ja ajantasaisuudesta sekä tarve tiedon nopealle ymmärtämiselle. Tähän erinomaisena välineenä toimii tiedon sijoittaminen paikkaan, sillä lähes kaikki tieto on osoitettavissa kartalle sekä paikkaan sijoitetun tiedon esittäminen helposti ymmärrettävästi.
Tätä kutsutaan paikkatiedoksi – välineeksi, joka on jo nyt kaikkialla toiminnassamme, ja joka tarjoaa rajattomasti mahdollisuuksia toiminnan kehittämiselle eri näkökulmista.
Paikkatieto tarjoaa erinomaisen työkalun sekä tiedon visualisointiin, että tiedon varastointiin, toimien eräänlaisena alustana tiedon koonnille.
Kartat kehittyvät jatkuvasti, ja nykyään niissä on tarjolla kolmiulotteista näkymää kohteista. Karttanäkymistä on tullut myös vuorovaikutteisia, jolloin kuvan lisäksi kohteista saa ominaisuustietoja. Seuraavia kehityssuuntia ovat muun muassa ennakointitiedon tuottaminen ja sen visualisointi sekä sisätilapaikannus.
Avoin data ja tietokantojen yhdistely tarjoavat varsinkin ennakointitiedon kehittämiseen erinomaiset lähtökohdat. Ennustettavuus voi liittyä rakennuksien elinkaareen (korjaustarpeet), energiankulutuksien ennakointiin tai vaikkapa palvelutarpeen ennakointiin.

(Paikka)tietojen avaaminen rajapinnoille on ollut julkishallinnon strateginen linjaus jo muutamien vuosien ajan – niin valtion organisaatioilla kuin kunnilla.
Tavoitteena on ollut tarjota muun muassa yrityksille mahdollisuus liiketoimintansa kehittämiselle (esimerkkinä 6Aika-hanke).
Pelkkä avoin tieto yksittäisestä lähteestä ei tarjoa uutta liiketoimintaa, vaan tietojen yhdistäminen on avainsana innovaatiotyössä. Tähän ovat heränneet myös yritykset.
Tarjoamalla dataa rajapinnalta, voidaan luoda jotain uutta – jotain sellaista, mitä ei vielä edes tiedetä. On yhtä iso päätös olla olematta mukana avoimen datan ja rajapintojen hyödyntämisessä kuin päätös olla mukana siinä. Kunnille avoimet rajapinnat voivat tarkoittaa uudenlaista profiloitumista ja aluemarkkinointia ja taas yrityksille uudenlaisten palveluiden kehittämistä.
Työssäni olen mukana kehittämässä uusia palveluita hyödyntämällä lähes rajatonta määrää tietoa ja tarjoamassa ajantasaista sekä visualisoitua tietoa siten, että voimme aidosti puhua tiedolla johtamisesta.
Kirjoittaja Simo Turunen työskentelee aluekehityshankkeiden, palvelusuunnittelun ja tiedolla johtamisen parissa Granlund Consultingilla. Hän on hyödyntänyt paikkatietoa ja avointa dataa mm. aluekohtaisissa tarkasteluissa, tiedon visualisoinnissa sekä rakennusten elinkaarten ja lähestyvien korjaustarpeiden esittämisessä. Simon kanssa voi keskustella aiheesta lisää simo.turunen(a)granlund.fi.
[…] viikolla Simo Turunen kirjoitti tiedon visualisoinnista, mikä herätti minua pohtimaan energian kulutustietoja, niiden julkisuutta ja hyödyntämistä […]
TykkääTykkää