Pariisi, Grönlanti, Helsinki

Miten yksi kuva voi pysäyttää pohtimaan oman työnsä merkitystä?

IceWatch Olafur
IceWatch by Olafur Eliasson and Minik Rosing, photo: Martin Argyroglo © 2015 Olafur Eliasson

Taiteilija Olafur Eliassonin teos IceWatchParis visualisoi Pariisin ilmastokokouksen yhteydessä koskettavasti yhden globaaleista kipupisteistämme.

Grönlannista Pariisiin hinatut, jäätiköstä irronneet pienet jäävuoret sulivat keskellä Place du Pantheonia kellotaulun muodossa.

Ilmasto lämpenee, jäätiköt sulavat, merenpinta nousee ja aika on loppumaisillaan. Poliittisen maailmanparantamisen keskellä käsinkosketeltava teos pysäytti paikalla olijat sekä kuvien välityksellä myös yhden valaistussuunnittelijan Helsingistä.

Teoksen tavoite oli saada pitkien puheiden ja raporttien jälkeen ihmiset ryhtymään käytännön toimiin – tekemään oikeita ilmastotekoja.

Taide toimi, eli alitajuntani alkoi raksuttaa:

Mikä on minun ilmastotekoni projektityössäni valaistusalalla?

Olen löytänyt kaksi teemaa.

1. Päivänvaloa pitää hyödyntää rakennuksissa yhä enemmän.

Rakennuksien aukot on ensisijainen ratkaisu valon saamiseksi sisätiloihin, mutta niiden sijoittelua, kokoa ja muotoa ohjaavat monet muutkin asiat kuin päivänvalon saatavuus. Aukkojen sijaintia on myös vaikea muuttaa.

Keinovalaistusjärjestelmän ohjaaminen päivänvalon saatavuuden mukaan voidaan toteuttaa kuitenkin jokaiseen rakennukseen. Tarpeenmukainen ohjaus pidentää myös valitun valaistustekniikan käyttöikää. Suomessa on tarjolla luonnonvaloa melkein vuorokauden ympäri puolet vuodesta, joten monessa kohteessa säästöt ovat merkittävät.

Päivänvalon saatavuuden ja valon määrän simulointi on suunnittelutyössä muuttunut yhä helpommaksi. Keinovalon säädöllä saavutetut pienemmät energiakustannukset voidaan nyt todentaa laskemalla ja säästöillä voidaan perustella investoinnit kehittyneempään teknologiaan.

Sannan blogi päivänvalo

Lisäksi näitä simulointeja voidaan käyttää valaistuksen laadun arviointiin. Luonnonvalon muutokset voivat aiheuttaa kiusallisia kontrastieroja tai jopa häikäisyä ja ne voivat vaatia keinovalaistukselta tavallisuudesta poikkeavia ratkaisuja. Simuloinneilla voidaan tarkentaa valaistusohjausalueiden ja -laitteiden sijoituspaikat, suunnitella valaistustilanteet tarkasti ohjelmointia varten ja tällä tavalla edistää rakennuksen helppoa ja tehokasta käyttöönottoa.

Puhuimme aiheesta Nina Peltolan kanssa Granlund Webinarissa viime syksynä.

Päivänvalon hyötykäyttöä visioin myös Ruukin Petteri Lautson kanssa oheisessa videossa.

2. Keinovalaistusratkaisun ja valaisimien energiatehokkuus on nykypäivänä työssämme itsestäänselvyys.

Kaunis ja miellyttävä on usein myös energiatehokasta – ja kaikkien halvin ei usein ole näitä kaikkia.

Kestävän kehityksen kannalta uusien ledivalaisimien ja niiden sisältämän elektroniikan kestävyys on kriittisen tärkeää. Ledivalaisimien päivitettävyys 7-10 vuoden käytön jälkeen on vielä pelkkää utopiaa eli koko valaisin täytyy mitä todennäköisimmin vaihtaa!

Usein pidempi valaisimen käyttöikä näkyy myös hankintahinnassa, koska parempi tuotesuunnittelu ja paremmat komponentit maksavat enemmän.

Investointikustannusten laskemisen sijaan meidän tulisikin aina arvioida elinkaarikustannuksia.

Elinkaarilaskelmissa puurot ja vellit menevät kuitenkin helposti sekaisin, koska yhtä ja toista voidaan jättää rivien väliin. Valaistusalalla on jo pitkään ollut tarve saada yleiseen käyttöön puolueeton työkalu. Motiva Oy:n vetämä energiatehokkaiden valaistusratkaisujen tieto- ja työkalupankki eli VALTTI-hanke on juuri julkaissut uuden Valaistustieto-nettisivuston, johon on kerätty tietoa, ohjeita sekä esimerkkikohteita energiatehokkaista valaistusratkaisuista.

Hankkeessa on laadittu Granlund Consultingin kanssa uusi helppokäyttöinen valaistuksen elinkaarikustannuslaskuri, jossa pyritään huomioimaan kaikkia edellä mainittuja näkökulmia. VALTTI-laskuria  voidaan käyttää suunnittelu-, tarjous-, hankinta- sekä ylläpitovaiheessa, joten tavoitteena on löytää laskurin käyttäjiä valaistusalan kaikista osapuolista.

Sanna Motivan laskuri

Kirjoitan tätä blogia takapihamme terassilla.

Tuntuu, että ilmastonmuutos on konkretisoitunut viimeisen puolen vuoden aikana minunkin elämässäni. Viime talven vähälumisuus tappoi vuosia kukoistaneen kärhön, puksipuun ja pikkutalvion. Jo äitienpäivänä söimme helteessä grilliruokaa terassilla. Nyt kesäkuun alussa perennojen kasvu ja kukinta ovat viikkoja etuajassa ja osa kukista, joita yleensä ihailen lomalla heinäkuussa, on jo nyt lakastumaisillaan.

Pitkää kuumaa kesää viettäessänne haastan teidät ilmastotekoihin katsomalla valokuvaaja James Balogin Extreme Ice Survey -hankkeen reportaaseja sekä huimaavan dokumentin Chasing IceElokuvan trailerin voi katsoa tästä.

Tietomallit pilvessä

Tero_Jarvinen
Kirjoittaja on Granlundin tietomallipäällikkö

Nykyisissä BIM-suunnittelujärjestelmissä alkaa olla orastavia merkkejä liikkumisesta entistä enemmän pilviteknologioiden suuntaan.

Päätuotteissa on tiimityöskentelyominaisuudet ja mahdollisuus ottaa käyttöön ohjelmistoille räätälöityjä palvelinalustoja, joiden avulla tietomallien sijoitus suojattuun pilveen on mahdollista. Näin pystytään toimimaan eri lokaatioissa – toimistolla, bigroomissa, kotona, laiturinnokalla…

Totuuden nimissä, raskaiden mallinnussoftien tekniikka ei ole vielä ihan valmis yllä kuvattuun työtapaan. Mutta suunta on selvä – BIM-ohjelmistotalot ajavat softiinsa sisälle pilviteknologiaa sekä rakentavat ohjelmistorajapintoja muiden softien käyttöön.

Samaan aikaan ohjelmistotalojen kehityksen rinnalla on useita kansainvälisiä projekteja avoimeen rajapintaan perustuvien tietomallipalvelimien kehittämiseksi. Joitakin on jo tuotteistettukin, mutta levinneisyys on vielä mitätöntä.

Suomalaisetkin ovat mukana jakamassa samaa ajatusta. KIRA-DIGI -hanke etenee edelleen byrokratian rattaissa.

KIRA-DIGI -hankkeessa yhtenä toimenpiteenä on ehdotettu ”digitaalisen alustan” kehittämistä ja pilotointia. Avoimeen ja vakioituun tietoalustaan perustuva palveluväylä mahdollistaa ohjelmistotoimittajille teknisen kommunikointistandardin, jossa asiakkaan ei tarvitse pelätä jumiutuvansa yhden softatoimittajan armoille.

Tero Järvinen avoimen tiedon jakaminen
Kuva: Rakennetun ympäristön digitalisaatio -hanke

Merkille pantavaa on, että softatoimittajat eivät tee yllä mainittua kuvausta – se tulee tehdä rakennushankkeen eri osapuolten näkemysten mukaisesti. Vain tiedon käyttäjä ja tuottaja voivat tietää, mikä tieto on tärkeää.

Vaikka standardisoidun tietosisällön määrittely onkin tylsintä työtä mitä tiedän, jonkun sekin on tehtävä. Se on perusedellytys tiedon koneluettavuuden mahdollistamiseksi. BuildingSMART Finland on ottanut tämän haasteen vastaan ja toivottavasti KIRA-DIGI hanke antaa sille ympäristön, missä toimia.

Vain tiedon käyttäjä ja tuottaja voivat tietää, mikä tieto on tärkeää.

Tilaaja hyötyy eniten

”Tietomallit pilvessä” –prosessin kautta mahdollistuu tiedon tuottaminen siten, että se pakotetaan olemaan tilaajan haluamassa muodossa ja tietosisällöllä.

Tämä tarkoittaa taloteknisessä suunnittelussa sitä, että suunnitteluympäristö liikkuu pois toimistojen omilta servereiltä, asiakkaan järjestelmiä kohti. Koska työskennellään pilvipalvelujen läpi, rakennushankkeen osapuolet toimivat juuri sellaisissa ympäristöissä, jonka tilaaja on katsonut tarpeelliseksi omien toimintojensa virtaviivaistamiseksi.

Palvelinympäristöt rakentuvat fyysisesti hajautettuihin datacenttereihin – tarkoitus ei ole lisätä palvelinrautaa tilaajaorganisaatioiden ylläpidettäväksi.

Tietomallit ylläpidossa

Otetaan esimerkkinä ”Tietomallit ylläpidossa”. Nykyprosessi on se, että suunnittelijat tuottavat rakennusaikana tiedostoja omille servereilleen ja tekevät niistä IFC-formaattisia julkistuksia projektipankkiin. Näitä tiedostoja (ja vielä vanhempia pdf –piirustuksia) käytetään rakentamiseen tietäen, että suunnittelijalla on omalla serverillä jo uudempaa tietoa.

Kun siirrytään ylläpitoon, yritetään epätoivoisesti päivittää tiedostoja niillä tiedoilla, joilla urakoitsija kohteen todellisuudessa rakensi. Lopputuloksena on sekasotku standarditoimatonta tietoa, jota ei pystytä linkittämään toiseen järjestelmään, koska tietosisällön kontekstia ei tunneta. Lisäksi tietoa on löytyy lähes kaikissa mahdollisissa tiedostomuodoissa; word, pdf, excel, ifc, jpg jne. Ilmanvaihtokoneen tietoja löytyy ~viidestä eri järjestelmästä ja yhtä monesta keskenään ristiriitaisesta dokumentista.

Ilmanvaihtokoneen tietoja löytyy ~viidestä eri järjestelmästä ja yhtä monesta keskenään ristiriitaisesta dokumentista.

Uudessa, pilvipohjaisessa prosessissa rakennushankkeen tilaaja arvottaa omat tarpeensa. Jos he kokevat tietomallit tärkeäksi osaksi kiinteistön elinkaarta, perustavat he oman palvelinympäristön tiedon tuottajille. Toimintatapa on samanlainen kuin perustettaisiin projektipankki tiedostojen talletusta varten.

Tilaaja voi (tulevaisuudessa) hankkia esim. Revit Server –palvelimia ja rakentaa sinne ympäristöt suunnittelijoiden käyttöön. Näin tilaaja saa juuri sitä tietoa, jonka he ovat arvostaneet itsellensä tärkeäksi.

BIM-ohjeistukset ja tietosisältövaatimukset voi heittää roskiin, sillä ne on valmiiksi rakennettu sisälle pilvipalvelimien ohjelmistoihin. Objektit sisältävät juuri niitä tietosisältökenttiä, joita tilaaja haluaa ko. ohjelmistossa käyttää kiinteistön elinkaaren aikana. Ohjelmisto ei salli kuin yhden tavan tuottaa tietoa, jolloin se on tietosisällöltään samanlaista suunnittelutoimistosta riippumatta.

Pilvipohjaiset prosessit ovat jo todellisuutta

Tämän tyyppiselle toimintatavalle on jo otettu ensiaskeleet talotekniikan laiteluetteloiden tekemiseksi. Granlund Designer toimii pilvipalveluna ja sisältää muun muassa käyttäjien roolituksen ja tiedon historioinnin.

Laitehyväksyntäosiolla urakoitsija päivittää laitetiedot as-built –tasoisiksi ja samalla hoidetaan suunnittelijan tekninen laitehyväksyntä suoraan järjestelmän kautta. Työ tehdään rakentamisen aikana, kun sen tuottamiselle on selkeä tarve. Nykymallissahan huoltokirjakoordinaattori tekee viimeisen kahden viikon aikana taikoja, jotta saa rakennushankkeen osapuolilta paikkaansa pitävät tiedot laitteista ja järjestelmistä.

Tero Järvinen laitehyväksyntä
Kuva: Laitehyväksyntäprosessi rakennushankkeen aikana

Jos kiinteistömassan omistaja ottaa Granlund Designerin omaan käyttöönsä, pystyvät he asettamaan kaikki kohteidensa suunnittelutoimistot samalle viivalle. Jokainen tuottaa standardisoitua tietoa tilaajan käyttöön. Jokainen tuottaa tietoa siinä laajuudessa kuin tilaaja sitä tarvitsee.

Pilvipohjainen, standardisoitu tiedonhallinta on siis jo olemassa. Enää puuttuu sen käyttöönotto.

Audiovisuaalinen museo

Olen vuosien mittaan erikoistunut museoiden AV-suunnitteluun. En ole erityisemmin hakeutunut moiseen toimintaan, mutta ehkä alkusysäyksenä toimi nuorena yrittäjänä 2000-luvun alussa tehty ylläpitodiili Teatterimuseon kanssa. Hoidin heidän AV-tekniikkaansa ja näin siinä hommassa, mikä toimii ja mikä ei. Tein toimivia ratkaisuja ja sain siitä mainetta suunnittelijana. Lopulta pääsin suunnittelemaan näyttelyitä.

Museoissahan AV-tekniikka joutuu äärimmäiseen käyttöön. Ei nyt ihan 24/7, mutta melkein.

Kolmenlaisia museokokemuksia

Jaan mielessäni museot kolmeen eri kategoriaan.

Ykkönen on se perinteinen kettu vitriinissä ja paperilappu seinässä, jossa lukee KETTU ja sama latinaksi.

Kettu vitriinissä Muurinen
Ketun vitriinissä kuvasi tekstin kirjoittaja.

Kakkonen on sellainen, jossa tuo kettu on edelleen siellä vitriinissä, mutta paperilappu on korvattu tabletilla tai tietokoneella, jossa sitten kerrotaan ketun elämästä. Tässä siis jo käytetään AV-tekniikkaa informaation välittämiseen.

Kolmas museotyyppi on sellainen, jossa luodaan kävijälle kokonaisvaltainen kokemus.

Tällainen oli esimerkiksi Heurekan ilmastonmuutoksesta kertova Klima-X, jossa kahlattiin vesialtaassa kumisaappaat jalassa ja katsottiin, kuinka jäävuoret murtuvat mereen. AV-tekniikkaa käytettiin monipuolisesti tiedon välittämiseen, mutta tärkeimpänä kuitenkin kokonaisvaltaisen elämyksen tuottamiseen.

Näiden kolmen lisäksi on sitten olemassa hybridinäyttelyitä ja -museoita, jotka koostuvat näistä kolmesta kategoriasta eri tavoin.

Heureka ilmastonmuutos Muurinen
Heurekan Klima-X oli elämyksellinen kokemus museokävijälle. Kuva: Timo Muurinen.

Kokonaisvaltaiset kokemukset syntyvät monipuolisesta osaamisesta

Kolmostyypin kokonaisvaltaisen elämyksen luomiseen tarvitaan kaikki, mitä AV-tekniikalla voidaan tehdä.

Tarvitaan niin valo-, ääni- kuin kuvasuunnitteluakin. Lisäksi tarvitaan näyttelyarkkitehtuuria (lavastus), interaktiivista teknologiaa ja toimiva näyttelykäsikirjoitus, eli koko näyttelyn idea. Näyttelyinformaatio on usein saatavilla kävijän omaan päätelaitteeseen ja kävijäkokemuksia on mahdollista tallentaa webiin.

Tästä päästäänkin siihen, millaista on toimia tällaisessa kolmostyypin projektissa AV-suunnittelijana.

Suunnittelen parhaillaan Muumimuseota Tampereelle. Siitä on vahvasti tulossa kolmostyypin museo, jonka tulisi toimia immersiivisenä kokemuksena kävijälle. Siis sellaisena moniaistisena elämyksenä, joka mahdollistaa teokseen ”uppoamisen”.

Pääosa työstäni on toimia erilaisten sisältöä tuottavien työryhmien koordinaattorina. Tehtäväni on saada visuaalinen suunnittelu, äänisuunnittelu, valosuunnittelu, interaktiivinen media ja tekniikka toimimaan saumattomasti yhdessä.

Sisällöllisessä mielessä työni on varmistaa, että näyttelyn tekninen ”tyylilaji” on eheä ja tukea sisällöntuotannon työryhmiä prosessissa. Teknisessä mielessä työni on taas saada aikaan rajapinta, johon eri AV- järjestelmät kytkeytyvät ja ovat ohjattavissa. Myös teknisen toteutuksen kustannusseuranta kuuluu työhön.

Toimin siis eräänlaisena teknis-taiteellisena tuottajana, joka ehdottaa, miten erilaisia kokonaisuuksia kannattaa toteuttaa ja rajaa eri sisällöntuotantoryhmien tehtäviä realistiselle tasolle.

Esimerkiksi Tampereen yliopistosta tuleva interaktiivisen median tutkimusporukka ei voi ottaa vastuuta ylläpidosta museon auettua. Kuitenkin heille kannattaa antaa jokin osa toteutuksesta, koska he osaavat asioita, joita moni ei osaa. Seuraa ongelma, joka pitää ratkaista lopputuloksen kannalta parhaalla tavalla.

Pienin osa työstäni on perinteistä AV-suunnittelijan hommaa, eli dokumenttien tuottamista urakkavaiheeseen tai tarjouspyyntöpapereiden tekemistä.

Audiovisuaalisen tekniikan tulevaisuus

Väitän, että AV-tekniikka itse on suurelta osin museaalista. Museoissa ja näyttelyissä on edelleen erikoislaitteita, jotka tekevät erikoisasioita erikoisilla käskyillä ja protokollilla.

Koko muu maailma taas on yhtenäistynyt. Millä tahansa päätelaitteella saa Facebookin auki. Moni asia toimii drag and drop -periaatteella.

Ei ole mitään teknistä estettä sille, etteikö esimerkiksi museon AV-ohjausjärjestelmä voisi toimia nykyistä helpommin ja käyttäjä voisi tehdä itse omanlaisensa käyttöpinnan tablet-tietokoneiden tyyliin.  Näin ei vain ole. Vielä.

Mutta sinne ollaan menossa. Esimerkiksi suomalainen Genelec julkaisi ISE-messuilla Amsterdamissa verkotettavan kaiuttimen. Kaiutin toimii siis osana dataverkkoa. Tämänsuuntaista kehitystä ei voi pysäyttää. AV-tekniikasta tulee lopulta osa tavallista tietotekniikkaa.

Timo Muurinen-1_web
Kirjoittaja Timo Muurinen työskentelee projektipäällikkönä Granlundin esitystekniikassa. Lue lisää heidän osaamisestaan osaston Facebook-sivuilta.

 

Kun AV-tekniikasta tulee yhä helpompaa ja läpinäkyvämpää, suunnittelijan rooli muuttuu. Perustyö on jo nyt enemmän ja enemmän erilaisten verkkojen suunnittelua. Suunnittelijasta tulee vähitellen digitaalisen ajan tuottaja, sisällöntuotannon insinööri, jolla on oltava osaamista sekä sisällöstä että sen tuottamiseen tarvittavasta tekniikasta.

Suunnittelutoimistojen kannattaa ja pitää alkaa tehdä läheisempää yhteistyötä sisällöntuottajien kanssa. Asiakas tulee vaatimaan tulevaisuudessa kokonaisuuksia, joissa nimenomaan sisältö on keskeisenä osana. Tällaisia kohteita ovat periaatteessa kaikki, joissa sisältöä halutaan esittää elämyksellisellä tavalla.

Siinä on haastetta, mutta se on kiinnostavaa.

Digitaalisen tiedon ja elämysten välittäminen kasvaa – koko ajan.

Tekeminen ei aina ole etenemistä

Maaret prosessiViime aikoina on pohdittu paljon tekemisen ja etenemisen suhdetta ja katsonkin nyt aihetta ohjelmistokehityksen silmin. Meistä jokaisella voi olla kädet täynnä töitä, mutta siitä huolimatta ei aina valmista synny. Kiireisyys ei aina tarkoita eteenpäin pääsemistä.

Kun asioita katsotaan leanin ja ketteryyden silmälasien läpi, keskusteluun nousee nopeasti asiakkaiden ja käyttäjien kokema arvo. Rakennamme asioita pienissä palasissa, arvokeskeisesti. Niinpä oleellista onkin pysähtyä miettimään ilmiötä, joka kulkee nimellä häiriökysyntä.

Palvelumuotoisen tekemisen osalta voidaan katsoa, karkeasti systeemiajattelun termein, että meillä on kahdenlaista kysyntää.

Ensimmäinen on arvokysyntää. Tämä on tekemistä, jossa tuotoksemme on hyvä, ja sitä tarvitaan enemmän: lisäarvoa tuotteeseen tai palveluun asiakkaan näkökulmasta. Tätä haluamme enemmän! Toimimme rajallisin voimavaroin epävarmuuden keskellä ja siksi teemme pienissä palasissa, jatkuvasti ja sujuvasti.

Toinen on häiriökysyntää.  Tämä on tekemistä, joka juontaa juurensa erilaisiin puutteisiin ja aiheuttaa lisätöitä, joita haluamme oppia välttämään toimimalla oikeaan aikaan paremmin. Häiriökysyntä on työtä, joka aiheutuu siitä, ettemme onnistu oikeaan aikaan täyttämään asiakkaan luomaa kysyntää, joko puuttuvien tuotteiden tai palveluiden tai laatupuutteiden vuoksi. Ja silloin  tehdään työtä, joka paikkaa puutteita.

Pyrimme aktiivisesti pohtimaan, milloin teemme töitä, jotka aiheutuvat siitä, että emme onnistuneet tekemään jotain oikein asiakkaan näkökulmasta.

Joskus teemme pyydettyjä ominaisuuksia, jotka eivät olleetkaan tarpeellisia – vielä. Joskus tekemämme ominaisuudet osoittautuvat pyynnön mukaisiksi, mutta pyyntö oli tulkittavissa väärin ja tarve ei täyty. Joskus teemme kiirehtien tai puutteellisella osaamisella, ja täydennämme myöhemmin.

Toimiessa monimutkaisten kokonaisuuksien ja inhimillisten rajoitteiden puitteissa, voimme aktiivisesti oppia lisää ja parantaa toimintaamme jatkuvasti. Kokonaisuuden häiriöt tuottavat työnkenttää muualla, ja haluamme oppia optimoimaan kokonaisuutta osien sijaan.

Ohjelmistokehittäminen, siinä missä suunnittelutoimintakin, on sosiaalinen systeemi. Jokaisella osalla on tarkoitus, kuten myös kokonaisuudella. Systeemin kannalta hyvät osat ovat sellaisia, jotka toimivat hyvin yhteen. Ohjelmistokehityksen tuotoksilla viedään eteenpäin suunnittelutoiminnan tehokkuutta.

Maaret Pyhajarvi_kasitelty
Maaret Pyhäjärvi kirjoittaa myös suosittua ”A Seasoned Tester’s Crystal Ball” -blogia.

Meidän mantramme ketteryydestä on hakea ”pieniä epäonnistumisia” sekä oppia nopeasti, miten onnistutaan. Mietimme mikä on arvokasta, millaisen asiakaskokemuksen haluamme luoda ja työstämme omaa rohkeuttamme yhdessä mennä oikeaan suuntaan.

Menemme eteenpäin ja luomme uutta, sen sijaan että pidämme itsemme kiireisenä, missä tahansa tekemisessä.

Niin, tekeminen ei ole aina etenemistä. Ja eteneminen on tärkeää.

Urakoitsija on ystävä

Ainoa2_Kuva8

Pohjoismaissa talotekniset urakoitsijat käyttävät suunnittelijan tekemää tietomallia rakentamiseen. Suunnittelijan mallinnus on riittävän tarkka kohteen toteuttamiseksi niiden perusteella.

Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa talotekniikan urakoitsija tekee itse tarvitsemansa tietomallit. Tällöin suunnittelijan tekemät mallinnukset toimivat heillä pääosin skisseinä oman mallinnuksen aloittamiselle. Urakoitsijat eivät välttämättä silti mallinna koko rakennusta, vaan vain teknisesti haastavat kohteet – käyttötarkoitukseen parhaiten soveltuvimmalla ohjelmistolla.

Näiden mallien perusteella urakoitsijat voivat tehdä esivalmisteet, aikataulutuksen sekä kustannusseurannan. Yhdysvalloissa yksi suurimmista syistä mallintaa ilmanvaihtoverkostot on se, että he saavat mallista pellinlevitystiedot.

Yhdistämällä ja yhteistyöllä parhaat ominaisuudet sekä suunnittelijalle että urakoitsijalle

Sekä pohjoismaisessa toimintatavassa että Yhdysvaltalaisessa tavassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Pohjoismaissa TATE-verkostoissa on matematiikka mukana, verkostot ovat tasapainotettuja ja mitoitettuja.

Yhdysvalloissa näin ei ole, sillä mallit on tehty vain asennuksen käyttötarpeisiin. Tästä syystä Yhdysvaltalaiset mallit ovat geometrian tarkkuudelta tarkempia ja käyttökelpoisempia kuin pohjoismaissa.

Pystyisimme Suomessa yhdistämään nämä kaksi asiaa toisiinsa – matemaattisesti toimivan järjestelmämallin, joka on esivalmistekelpoinen urakoitsijalle. Mallin, jonka tarkkuustaso ei ole pelkästään as-built ennen kuin on asennuksia edes aloitettu. Mallin, joka sisältää oikean tuotetiedon ollen näin käytettävissä ylläpidon lähtötietomallina.

Meillä on kaikki työkalut tällaisen mallin aikaansaamiseksi.

Yhteistoiminnallisissa sopimusmalleissa suunnittelijalle ja urakoitsijalle annetaan lupa tehdä yhteistyötä. Näiden sopimusten sisään on leivottu mahdollisuus miettiä itse, millä tavalla saavutetaan asetetut tavoitteet parhaiten ja kustannustehokkaimmin.

Avainsana tässäkin metodissa on siis yhteistyö. Urakoitsija ei ole järjestelmäsuunnittelun ammattilainen, eikä suunnittelijalla ole tietoutta kustannuksista tai asennusten haasteista. Yhdessä he kuitenkin hallitsevat kokonaisuuden, kun asenne ja toisen työn kunnioittaminen on kunnossa.

Tero_Jarvinen
Blogin kirjoittaja Tero Järvinen haluaa lisätä yhteistyötä tietomallipohjaisen suunnittelun edistämiseksi.

Resepti  asennuskelpoisen, matemaattisesti toimivan talotekniikan tietomallin tekemiseksi:

  1. Allianssi- tai partnerisopimus, jossa urakoitsijan ammattitaito on mukana jo hankevaiheessa
  2. Suunnittelija tekee järjestelmävalinnat ja mitoitukset yleissuunnittelutasolle käyttäen urakoitsijan kustannustietoutta apuna.
  3. Toteutussuunnitelu tehdään yhdessä urakoitsijan kanssa. Suunnittelija mallintaa, urakoitsija ohjaa asennusteknisiä ratkaisuja. Suunnitelma tehdään heti niillä tuotteilla, joita aiotaan kohteessa käyttää.

Väitän, että ylläkuvatulla toimintatavalla lopputuote on laadukkaampi, kustannustehokkaampi ja toimivampi kuin nykysysteemillä tuotetut ratkaisut. Lisäksi pääsemme eroon tappelemisesta – meidän pitää olla samassa veneessä kärsien tappiot ja voitot yhdessä.

Parasta tässä toimintamallissa on se, että saamme tehdä virheitä. Koska toiminta on läpinäkyvää, virheet löydetään ennen kuin aletaan rakentaa.

Kenenkään osapuolen intressissä ei ole peitellä löytämiään ongelmakohtia ajatellen, että muutaman kuukauden päästä asiaa korjattaessa voitaisiin lisälaskuttaa asiakasta.

Kahden eri osapuolen ammattitaito tulee huomioiduksi, jolloin  ratkaisut on pidemmälle mietittyjä ja toteuttamiskelpoisempia.

Maailma muuttuu myös esitystekniikan mukana

Me ihmiset viestimme toisillemme koko ajan ja tähän kanssakäymiseen meillä on luontevasti evoluution kehittämät välineet, ensisijaisina puhe ja kehonkieli. Mutta viesti kulkee myös vaikka laulaen ja tanssien, mistä syntyy parhaimmillaan myös taidetta.

Kirjoittaja Ilkka Paloniemi on esitystekniikan johtava asiantuntija.
Kirjoittaja Ilkka Paloniemi on esitystekniikan johtava asiantuntija.

Nykyisin ihmisten väliseen kommunikaatioon tuo uuden lisän tekniikka moninaisissa muodoissaan. Audiovisuaalinen esitystekniikka on käytössämme lähes joka paikassa, melkein joka päivä. Urheilukilpailut tarvitsevat äänentoiston ja tulosinformaation, teatteriesityksissä luodaan oikeaa tunnelmaa valolla ja äänellä, ravintoloiden ääni- ja valomaisemat rakennetaan huolella. Kokoustilat varustetaan vähintäänkin videoprojektorilla ja parhaimmillaan neukkarin etäyhteydellä käydään globaaleja neuvotteluja.

Taskussa tiedon ja tekniikan valtatie

Digitaalisen teknologian valtava kehitys on mahdollistanut sen, että meillä kaikilla on taskuun menevä monitoimilaite, jossa on kamera, puhelin ja Internet. Meillä on henkilökohtaisessa käytössämme väylä tiedon valtatielle, reitti lähes kaikkeen maailmassa. Tällaisesta ei osattu edes haaveilla silloin, kun kuunneltiin yleis- ja rinnakkaisohjelmaa radiosta.

Periaatteessa me kaikki sometamme ja käytämme sovelluksia, niin viihtyäksemme kuin hyötyäksemme.

Fazer esittelykäytävän valaistus.
Fazer esittelykäytävä.

Sovellukset ovat nykyisin isoa liiketoimintaa. Tuotteiden kirjo on leveä ja esimerkiksi App Storessa on tällä hetkellä 1,5 miljoonaa sovellusta.

Toki kehitys kohtaa myös vastustusta. Kännyköiden ja sähköpostin tullessa oli niitäkin, jotka liikkuivat ”pärjään edelleen lankapuhelimella ja faxikin tulee perinteisesti kenkään” -asenteella. Samaa on nähtävissä edelleenkin.

Itse olen terveen uteliaisuuden kannattaja: tutustun ennakkoluulottomasti uuteen. Kokeilun jälkeen voi todeta, sopiiko uusi palvelu päivittäiseen tarpeeseen vai hylkääkö sen tarpeettomana.

Hyväkään tekniikka ei pelasta huonoa tilaa

Esitystekniikalla tarkoitetaan niitä sähköisiä järjestelmiä, joilla viestintää ja sisältöjä vahvistetaan: ääni paranee, valo auttaa näkemään oikeita asioita, lisäksi moni nykyesitys kaipaa tuekseen esimerkiksi kuvia.

Kun vastaanottajajoukko kasvaa, viesti kaipaa vahvistusta. Tästä tarpeesta syntyi äänentoisto. Historiassa äänenvahvistusta on tehty arkkitehtuurin keinoin, jo muinaisissa meksikolaisissa kaupungeissa oli aukioita, joilla oli mahdollista puhua yli kymmenelletuhannelle kuulijalle. Vielä nykypäivänäkin hyvin toimivat viestintä- ja kokoontumistilat on nostettava suunnittelun ja toteutuksen keskiöön. Hienoista esitysteknisistä järjestelmistä ei ole hyötyä, jos katsomosta ei näe tai kuulee esiintyjää.

Tiedekeskus Pilke, Rovaniemi. Näyttelyvalaistus.
Tiedekeskus Pilke, Rovaniemi.

Onkin tärkeää, että esittämiseen liittyvät tarpeet ymmärretään jo siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä tilaluonnoksia hahmotellaan tupakkiaskin kanteen. Laadukkaan ja hyvin suunnittelun toteutuksen avulla voidaan esitysten sisältöä syventää ja laajentaa.

Tilan perusasiat pitää kuitenkin olla kunnossa, ensimmäisinä kysymyksinä akustiikka ja luonnonvalon hallittavuus. Laadukkaalla äänentoistolla ei pysty pelastamaan meluisaa ja kaikuisaa tilaa. Tai jos videoprojektori sijoitetaan paikkaan, johon tulee runsaasti päivänvaloa, ovat onnistumisen mahdollisuudet niukat. Näistä syistä rakentamiseen liittyvissä projekteissa tarvitaan AV-esitystekniikan osaamista riittävän ajoissa.

Esitystekniikan muuttuva maailma

AV-esitystekniikan toteuttamisen piiri lisääntyy kokoajan. Tämä tarkoittaa kokonaan uusia toimialoja ja uudentyyppisiä sisältösovelluksia.

Otetaan esimerkiksi sairaala. Toki terveydenhuollossa on aiemminkin varusteltu auditorioita sekä neuvotteluhuoneita AV-järjestelmin, mutta nykyisin tallennetaan vaikkapa kirurgisia operaatioita terveydenhoitoalan opiskelun käyttöön. Kokonaan uusi ala on AV-esitysteknisten järjestelmien mahdollisuudet potilaiden kuntoutuksessa ja terapiassa. Tällä osa-alueella kovassa murroksessa on ennen kaikkea esitettävien sisältöjen kehittäminen.

Muuttuva maailma näkyy myös museotoiminnassa. Koko kaupunki muuttuu museoksi, kun rakennetaan esimerkiksi kaupungin historiallinen esittely äänisovelluksen muotoon. Tällöin museovierailija voi kuunnella dramatisoitua esitystä valitusta kohteesta. AV-teknologiaa hyödynnetään myös museoiden mediasisältöjen toteutuksessa, esimerkiksi osallistavissa kosketusnäytöissä. Myös liikkuvasta kuvasta on tullut osa sisältöä. Digitaalinen teknologia mahdollistaa myös sisältöjen vaivattoman ja nopean päivityksen, kun ei tarvitse tulostaa tekstitauluja.

Helsingin rautatieaseman kellotorni valaistuna.
Helsingin rautatieaseman kellotornin iltavalaistus.

Valaistuksella rakennusten hämäränajan identiteettiä parannetaan koko ajan. Arkkitehtuurin ei näy enää vain luonnonvalossa ja suunta rakennusvalaisemisen kehittämiselle on vahvasti nousujohteinen. Kaupungit ja asutut ympäristöt saavat uuden luonteen hyvin tehdyn valaistuksen keinoin. Älykkäät valaistusratkaisut ovat jo olemassa. Niillä voidaan vaikuttaa siihen, miten rakennus näyttäytyy eri hämärän aikoina, minkä lisäksi energiankulutusta voidaan hallita fiksun ohjelmoinnin avulla. Valojen ei tarvitse palaa turhaan silloin, kun sille ei ole tarvetta.

Esitystekniikka on ajanut myös oppimisympäristöt murrokseen. Perinteisestä ”luokka ja käytävä” -ajattelusta ollaan siirtymässä muuntuviin monitoimitiloihin, joissa opetussisältöjä jaetaan AV-tekniikan keinoin. Oppilaille on luontevaa tehdä tehtäviä tietokoneella ja esittää niitä muille tehtävänpurun yhteydessä.

Näiden esimerkkien kautta on helppo nähdä, että maailma, tilat ja kommunikaatio muuttuu monin tavoin. Pidetään mielemme avoinna.