Teksti: Markus Heinonen
Kauko-ohjattu drone eli nelikopteri on ehdoton apuväline vesikattoremonttien suunnittelussa, rakentamisen aikaisessa valvonnassa ja kiinteistönhoidossa. Drone antaa katon kunnosta ja ominaisuuksista kiistatonta tietoa nopeasti, ihmisten turvallisuutta vaarantamatta.
Dronen käytön suurin etu onkin juuri turvallisuus. Miehittämättömän lennokin avulla vesikaton rakenne ja yksityiskohdat kuvataan tarkasti ahtaimmistakin solukoista, joihin ihmisen on vaikea päästä – saatikka turvallista mennä. Drone säästääkin usein vesikatolle kiipeämisen riskiltä ja samalla kalliiden nosturien käyttökuluilta.
Videokuva auttaa suunnittelemaan vesikaton yksityiskohtaisesti
Droonien videokuvan laatu paranee vuosi vuodelta, vaikka hinnatkin tulevat koko ajan alaspäin. Nelikopterien kuvamateriaalista vesikaton korjausten suunnittelijat saavat helposti täsmällistä mitta- ja sijaintitietoa 3D-mallien luomista varten. Esimerkiksi kattokaivojen paikat tiedetään täsmälleen ja kallistukset suunnitellaan oikein.
Drone helpottaa valvojan työtä ja dokumentointia
Drone on erittäin käyttökelpoinen työväline myös korjaus- ja rakennustöiden valvonnassa. Droonin hyödyntäminen ei lisää valvonnan kuluja, koska kyse on yhdestä apuvälineestä muiden joukossa. Videokuvan ansiosta halutut tiedot saadaan talteen saman tien, mikä helpottaa dokumentointia. Drone auttaa myös akuuteissa tilanteissa, joissa tietoa on välitettävä eteenpäin nopeasti.
Käytön aikaisen huollon apuväline
Droonien käyttö lisääntyy koko ajan myös kiinteistönhoidossa. Dronen hyödyntäminen huollon tukena on edullista sen tarjoamiin hyötyihin nähden, voidaanhan videokuvauksella havaita kosteusvauriot hyvissä ajoin. Yksi palveluistamme onkin, että käymme kuvaamassa huoltoyhtiöiden kohteita huoltosuunnitelman mukaisesti keväisin ja syksyisin sekä raportoimme tulokset.
Eniten hyötyä miehittämättömistä lennokeista on jyrkillä harjakatoilla ja monimuotoisilla katoilla. Drone on erinomainen apuväline myös vanhoilla katoilla, joilta kattoturvatuotteet puuttuvat. Vaikka laki sallii dronen käytön kenelle tahansa melkein missä tahansa – muun muassa lentokieltoalueita ja yleisötapahtumia lukuun ottamatta – todellisia hyötyjä kuvaamisesta saadaan vain, kun kuvaaja tietää, mitä on tekemässä.
Tule keskustelemaan drone-lennokkien monipuolisesta käytöstä asiantuntijoidemme kanssa Isännöintipäiville Lahteen 12.9.2018 tai ota yhteyttä – kerromme mielellämme lisää!
Kirjoittaja: Markus Heinonen
Ryhmäpäällikkö, korjausrakentaminen
taloyhtiö- ja toimitilapalvelut
etunimi.sukunimi@granlund.fi
p. 050 528 0975