Kokeilukulttuurin supervoimat

Maaret Pyhajarvi_kasiteltyInsinööritoimistossa rakennetaan monenlaisia asioita. Ja monenlaisella tapaa. Minun porukkani rakentaa ohjelmistoja. Muutamme ideoita koodiksi, ja sehän on oikeastaan tässä modernissa maailmassa tapa päästä lähimmäs reaalimaailman supervoimia, kun tietokoneet saa valjastettua avuksi mitä moninaisimmissa asioissa. Minun porukkani käyttää supervoimiaan Granlund Designer ja Granlund Manager  -ohjelmistotuotteiden parissa. Gradesigner

Kun me rakennamme, rakennamme vähän eri tavalla. Ohjelmistot ovat näkymättömiä ja muokattavia, ja kun ideamme paranevat oppimisen kautta, paranee myös rakentamamme ohjelmisto. Meillä ei vain puhuta kokeilukulttuurista, vaan meillä eletään sitä. Rakennamme aktiivisesti pientä, joskus jopa niin pientä, että sitä ei oikein huomaakaan. Mutta pitkällä aikavälillä pienistä palasista koostuu suuria kokonaisuuksia.

Pieni palanen kerrallaan ratkotaan toiminnan tehostamisen ja tukemisen tarvetta, niin että joka päivä meidän tekemisistämme olisi muulle tekemiselle jälleen enemmän hyötyä.  Taloja rakennetaan ihmisten käyttöön, jotta meillä olisi paikkoja asua ja toteuttaa itseämme. Ohjelmistoja rakennetaan ihmisten käyttöön, jotta voisimme tehdä asioita, jotka ilman ohjelmistoja olisivat hitaita, vaikeita tai mahdottomia.

Rakennamme paljon myös samalla tapaa kuin eri tekniikanaloja edustavat työkaverimme ympärillä. Yhteistyössä. Keskustellen. Tavoitehakuisesti. Parempaa tavoitellen, nykytasoon tyytymättä. Kukin omien erityisosaamistensa puitteissa.

Pientä rakentamalla jatkuvasti enemmän

GRA_GP01_GraMan___lb____RGBJoskus aikanaan ohjelmistoja tehtiin siten, että kerran vuodessa tuli ulos pääversio, jossa oli kaikenlaista uutta ja kivaa. Sitten siinä välissä tuli joku pienempi versio, jossa jotain kiireellisiä ominaisuuksia. Tämä on mennyttä.

Nykyisin ohjelmistoja tehdään siten, että käyttäjällä on käytössään kullakin hetkellä paras mahdollinen työkalu tekemistään tukemaan. Se tarkoittaa, että tämän päivän ja huomisen työkalu voi olla eri – mutta se on paras mitä juuri nyt on saatavilla. Kun aktiivisesti rakennetaan pientä ja mennään jatkuvasti eteenpäin, ei käyttäjä välttämättä edes huomaa, että tiedot tallentuvat nopeammin ja suoraviivaisemmin. Tai että tieto, jonka tallensi kuukausi sitten, onkin juuri sopivasti nähtävillä raportilla, jota ei silloin vielä tarvinnut – eikä sitä silloin myöskään ollut.

Toiveita, tarpeita ja ideoita on enemmän kuin tekemisen putkeen mahtuu. Ja siksipä asioita tehdäänkin asia kerrallaan. Yksi kerrallaan ja monta peräkkäin, jatkuvana virtana.  Supervoimat ja taika eivät muuta ideoita koodiksi ilman tiukkaa asiantuntijatyötä. Ja työ vaatii aikaa ja panostusta.

Mahdollisuuksien maailma ja toteutuksen maailma

Kokeilukulttuuri on tapa toimia, kehittää ja suunnitella nopeasti ja pienellä riskillä. Isojen projektien ja suunnitelmien sijaan silmät ovat jatkuvasti avoinna oppimiselle, ja asioita edistetään pienissä palasissa. Ehkä opimme, että alkujaan tunnistettu tarve täyttyykin jollain ihan toisella tapaa, kunhan oivalletaan. Ideat paranevat käytännön tekemisen kautta.  Etsitään uusia ratkaisuja ja selvitetään mikä toimii ja mikä ei.

Kun ohjelmistoja rakennetaan, asioita kokeillaan paljon jo ideatasolla. Olisiko tästä hyötyä? Ilman että mitään merkittävää on vielä rakennettu, eletään mahdollisuuksien maailmassa: keräten ja priorisoiden ideoita, kartoittaen vaihtoehtoja. Ideoista keskusteleminen on halpaa, kun toteutuksen voimavaroja ei ole vielä sidottu tehtyyn valintaan.

Toteutuksen maailma on putki, jossa tehdään asia kerrallaan. Kokeilukulttuurin myötä joskus opimme, että hyvästä ideasta ei tullutkaan täydellistä toteutusta, ja käytön kautta opitaan uusia täydentäviä tai korvaavia ideoita. Kun putkeen laittaa pieniä asioita, asia kerrallaan, ei putki tukkiudu. Ja uudet oivallukset juuri tänään voivat vaikuttaa tekemisiin nopeastikin.

Mallina muille

Tavalla, jolla ohjelmistoja teemme, olemme mallina muille. Mallinnettavana on oikeastaan yksi keskeinen asia: fiksut ihmiset yhteistyössä tekevät hyviä asioita. Ohjelmistot pitää rakentaa muutettaviksi, joten panostamme merkittävästi pinnan alla oleviin rakenteisiin. Ohjelmistoammattilaisena houkutus olisi kertoa pitkästi, mitä nämä rakenteet ovat, mutta tämän tarinan osalta tyydyn toteamaan: antakaa osaaville ohjelmistoihmisille tilaa tehdä hyviä päätöksiä ja oppia.

Osaavat ihmiset ovat ohjelmistokehityksen taikaa.

Ylläpidon paradigma 4.0

Huuskonen Arto 20140402Ilmanvaihtokoneiden suodattimet vaihdetaan kaksi kertaa vuodessa. Kiinteistönhoitaja tarkastaa lämmitysjärjestelmien (ml. pumppujen) toimivuuden kerran kuukaudessa. Kiinteistöhoitaja tekee ja kuittaa kohdekierroksen kerran viikossa. Miksi? Kukaan ei enää tiedä, näin vain on 90-luvulla päätetty.

Paradigma tarkoittaa ”vallitsevaa näkemystä” tai yleisesti hyväksyttyä asioiden olotilaa (Kuhn, 1962). Näkemys on vallitseva, kun sen perusolettamuksia ei kyseenalaisteta: ”Suodattimet vaihdetaan kaksi kertaa vuodessa.” Paradigma voi joutua kriisiin, jos havaitaan toistuvia ristiriitoja perusolettamusten, teorian ja havaintojen välillä. Tällöin järkkyvät yleisesti hyväksytyt perusolettamukset, ja kyseenalaistava kritiikki mahdollistaa uuden paradigman synnyn. (Kuhn, 1962, Berger & Luckman, 1966)

Tarpeenmukaisen ylläpidon ydin on lopputulos: kiinteistöjen käytön tehokkuus, toimivuus tai arvon tavoitteen mukainen kehittyminen. 

Ylläpidon käytännön kehittymisessä voidaan tunnistaa neljä pääasiallista paradigmaa. Ensimmäisessä ei tehdä mitään, vaan annetaan kiinteistöjen rapistua. Toisessa kiinteistöä huolletaan reaktiivisesti – sammutetaan tulipaloja. Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämmekin (lue: sairaanhoitojärjestelmä) osoittaa tämän vaihtoehdon tehokkuuden pitkässä juoksussa. Ylläpidon vallitseva kolmas paradigma – ennakoiva huolto – on ajautumassa kriisitilaan. Emme osaa esimerkiksi selittää suodattimien vuosivaihdon tai kuukausittaisen pumppujen tarkastamisen yhteyttä käyttäjien tyytyväisyyteen, työympäristön tuottavuuteen tai kiinteistöjen arvonmuodostumiseen. Kiinteistöjen teknistyminen, tutkimustieto, ylläpito-osaamisen kehittyminen sekä ylläpidon johtamisjärjestelmien älyllistyminen ovat luoneet puitteet kyseenalaistavalle kritiikille ja siten ylläpidon neljännen paradigman synnylle – tarpeenmukaiselle ylläpidolle. Sen kolme kulmakiveä ovat lopputulos, kokonaisvaltainen ymmärrys ja älykkyys.

Tarpeenmukaisen ylläpidon ydin on lopputulos: kiinteistöjen käytön tehokkuus, toimivuus tai arvon tavoitteen mukainen kehittyminen. Verrattuna ennakoivaan ylläpitoon, tarpeenmukaisuus vaatii myös lopputulosta kuvaavia palvelutasomäärityksiä ja niihin kytkettyjä suorituskyvyn mittareita. Input-tyyppiset ”kaksi kertaa vuodessa” palvelutasomääreet eivät sovellu ajatusmaailmaan, jossa ylläpidon suorituskykyä mitataan esimerkiksi käyttäjien tyytyväisyydellä sisäilmaan. Kyseinen kytkös on vähintäänkin heikko ja tutkimuksellisestikin haastava selittää kaikkien vaihtoehtoisten tekijöiden viidakosta. Vastaavat output-tyyppiset palvelutasot sen sijaan määrittelisivät tavoitearvot ”sisälämpötilan pysyvyydelle”, ”kosteustasolle”, ”hiilidioksidipitoisuudelle” tai ”pienhiukkaspitoisuudelle”. Onhan vain luonnollista, että kiinteistöjen ylläpidon johtamisessa pyritään määrittämään kiinteistön palvelutasoa, eikä niinkään kiinteistönhoidon palvelutasoa. Nykyinen osaamisemme yltää nurmen pituuteen ja lumipeitteen paksuuteen.

Onhan vain luonnollista, että kiinteistöjen ylläpidon johtamisessa pyritään määrittämään kiinteistön palvelutasoa, eikä niinkään kiinteistönhoidon palvelutasoa.

Tarpeenmukainen ylläpito vaatii kokonaisvaltaista ymmärrystä kiinteistönhoidosta ja toimenpiteistä, joilla voidaan saavuttaa toisiinsa nähden ristiriitaisia tavoitteita – esimerkiksi energiatehokkuus ja tasainen sisälämpötila. Tarpeenmukaisuus asettaa uusia vaatimuksia myös ylläpidon tietojärjestelmille, joilla kyetään keräämään ja analysoimaan kiinteistöjen ”isoa dataa” ja löytämään optimaalisia ratkaisuja ylläpidon toimenpiteille ja ajoitukselle, jotta kiinteistön palvelutaso säilyy määriteltyjen raja-arvojen sisällä. Eniten toki vaaditaan uskallusta; Tarpeenmukaisuuden paradigmassa kiinteistöpäällikkö ei ehkä olekaan kaikkitietävä tehtävien suoritustaajuuden määrittäjä ja valvoja, vaan huoltoyhtiöiden tulisi voida osoittaa kykynsä määrittää työnsä siten, että kiinteistöjen pääasiallinen tarkoitus – tehokas käyttö, toimivuuden varmistaminen ja arvon kehittyminen – saavutetaan.

Tarpeenmukaisuus asettaa uusia vaatimuksia myös ylläpidon tietojärjestelmille, joilla kyetään keräämään ja analysoimaan kiinteistöjen ”isoa dataa”.

Tarpeenmukainen ylläpito kannustaa älykkyyteen: innovatiivisia monitorointiteknologioita; optimointialgoritmeja; tietojärjestelmä-päätelaite -integraatioita. Esimerkiksi, miksi kiinteistöhoitajan täytyy vielä 2020-lukua lähestyessä kiertää säännöllisesti läpi lämmönjakohuoneen laitteet, ja mitä hän oikeastaan tarkkailee diagnosoidessaan vaikkapa pumppujen toimivuutta? Hän kuuntelee pumpun moottorista rahinoita ja muita tavallisesta poikkeavia ääniä, tunnustelee pumpun pintalämpötilaa ja tarkistaa verkoston painetasot. Entä jos tämän kaiken, ja vähän päälle, hoitaisivat erilaiset sensorit: mittaisivat pumpun äänen desibelitasoa ja aallonpituuksia, lämpötilaa, tehoa ja pyörimisnopeutta, verkoston painetasoa, sekä näiden vaihteluja. Havaintojen perusteella ylläpidon tietojärjestelmä pystyisi ”isoon dataan” perustuen analysoimaan järjestelmän toimivuutta ja määrittämään milloin ja millä toimenpiteillä sen yksittäisiä komponentteja, kuten pumppua, täytyy seuraavan kerran huoltaa. Lopputuloksena pumppu huolletaan tai vaihdetaan täsmälleen, kun se sitä tarvitsee, välttyen niin ylihuollolta kuin laitteiden vikaantumisilta, kalliilta päivystyshälytyksiltä ja varaosien pikatilaus-asennuksilta. Ennen kaikkea kiinteistön palvelutaso, tässä tapauksessa lämpötilan pysyvyys ja siten käyttäjiä miellyttävät sisäolosuhteet, säilyvät tavoitearvojen sisällä.

Tarpeenmukaisen ylläpidon sovellusalueet ovat rajattomat – talouden ohjaamassa yhteiskunnassa olennaista on keskittyä tilanteisiin, joissa uusi paradigma on maksajalleen vallitsevaa olotilaa arvokkaampaa.