Kun rakennus Loimuaa

Kirjoittaja: Ilkka Paloniemi, johtava esitystekniikan asiantuntija, Granlund

Keinovalon historia on sama kuin tulen keksimisen historia. Tulesta saatiin valoa ja lämpöä, se mahdollisti ihmisten siirtymisen pysyvästi pohjoisille alueille. Sauna oli mahdollinen tulen ansiosta ja se taisi olla yksi perusedellytyksistä Suomen asuttamiselle.

Nykyisin keinovaloa tuotetaan pääasiallisesti sähköllä ja sen käyttäminen rakennetussa ympäristössä lähtee tilojen ja alueiden valaisusta, jotta siellä nähdään ja voidaan toimia pimeään aikaan.

MG5A7551TommiHynynen

Keinovalo siis mahdollistaa kaamosaikana siedettävän elämisen näillä leveysasteilla ja valaisulle on annettu kriteereitä muun muassa valon voimakkuuden, värin ja esimerkiksi häikäisyn osalle. Yhä suurempaa osuutta saa myös se miltä ja mitä valo näyttää.

Valo luo pimeälle ajalle oman tunnelmansa ja tuottaa osaltaan hämärän ajan rakennetun ympäristön identiteettiä.

Tiedämme että keinovalolla tuotettu ympäristön visuaalinen ilme poikkeaa luonnonvalon vastaavasta, mutta millä tavoin? Kaikki keinovalo on aina jonkun henkilön tai tahon suunnittelemaa ja määrittelemää. Me teemme sen itse.

50 prosenttia ajastamme vietämme ilman luonnonvaloa, osin toki nukkuen, mutta melko paljon myös hereillä. Ei siis ole lainkaan tekevää minkä laatuista ja millä tavoin keinovaloa käytetään.

Loimu web
Valotaidetta Granlundin Malmin konttorilla. 12 metriä korkea Loimu-taideteos valaisee toimipisteen sisäänkäyntiä ja perustuu Lux Helsingissä 2017 esillä olleeseen Light Pipes -teokseen.

Rakennetun ympäristön kiinteään asennukseen tulevan valaistuksen suunnittelussa pyritään tasapainoiseen sekä maltilliseen ja hillittyyn lopputulokseen koska kiinteä valaistus ajatellaan pysyvänä, useita vuosikymmeniä kestävänä ratkaisuna. Hyvä niin, parempi on rauhallinen kuin levoton.

Rakennetun ympäristön visuaalisessa ilmeessä on merkittävä osuus myös kaupallisella viestinnällä eli mainonnalla. Kun tätä tehdään keinovalon avulla, se korostuu entisestään. Parhaimman näkyvyyden tuotteelleen saa kun ostaa paikan elävälle valomainokselle. Viime vuosien aikana isojen LED näyttöjen osuus on lisääntynyt merkittävästi kaupunkitilassa ja ne ovat lähes poikkeuksetta vain kaupallista sisältöä. Milloin LED näytöillä nähdään muuta sisältöä? Onko hämärän ajan kaupunkikuvassa kaupallinen osuus suurempi kuin päivällä?

Rakennuksilla ja ympäristöllä on oma identiteettinsä, joka on sidonnainen valoon. Päivänvalon aikaan tilanne on toinen kuin keinovalon aikaan. Voidaan sanoa että nyt on juuri käynnistynyt vuosikellossa (keino)valon vuodenaika.

Valon käyttö siis käsitetään ja määritellään usein vain funktionaalisuuden eli toiminnallisuuden ja estetiikan kautta eli ’kun näkee ja on hyvännäköistä’. Se on usein ainoa perustelu siihen, miksi tarvitaan valaistusta ja miksi valoa käytetään.

Tätä se toki usein onkin, mutta valo voi olla myös itsenäinen sisällöntuottaja ja ottaa aktiivisempaa roolia. Tällöin voidaan puhua valotaiteesta, jolla ei ole kaupallista tai funktionaalista tarkoitusta.

Ilkka Paloniemi-1_web
Kirjoittaja Ilkka Paloniemi on esitystekniikan johtava asiantuntija.

Ymmärrys siitä, että rakennetun ympäristön hämärän ajan visuaalista ilmettä voidaan tuottaa ja parantaa merkittävästi myös laadukkaalla valotaiteella, kasvaa koko ajan.

Pimeys on mahdollisuus ja valo on erittäin dynaaminen ja immateriaalinen väline joka skaalautuu moneen kokoluokkaan, mikroskooppisen pienestä valoteoksesta aina Helsingin Tuomiokirkon kokoiseen julkisivuprojisointiin, jättäen pysyviä jälkiä ainoastaan muistoihin.

Valotaiteen suosio kasvaa vuosi vuodelta ja erilaisten valotapahtumien määrä on myös kasvussa. Tällä tavalla pyritään edistämään hyvinvointia niin Granlundin kuin Suomen suurimman valotapahtuman Lux Helsingin strategiassa. Jos valolla ja valotaiteella voidaan taklata kaamosajan negatiiviset vaikutukset, on jotain tehty oikein.

Audiovisuaalinen museo

Olen vuosien mittaan erikoistunut museoiden AV-suunnitteluun. En ole erityisemmin hakeutunut moiseen toimintaan, mutta ehkä alkusysäyksenä toimi nuorena yrittäjänä 2000-luvun alussa tehty ylläpitodiili Teatterimuseon kanssa. Hoidin heidän AV-tekniikkaansa ja näin siinä hommassa, mikä toimii ja mikä ei. Tein toimivia ratkaisuja ja sain siitä mainetta suunnittelijana. Lopulta pääsin suunnittelemaan näyttelyitä.

Museoissahan AV-tekniikka joutuu äärimmäiseen käyttöön. Ei nyt ihan 24/7, mutta melkein.

Kolmenlaisia museokokemuksia

Jaan mielessäni museot kolmeen eri kategoriaan.

Ykkönen on se perinteinen kettu vitriinissä ja paperilappu seinässä, jossa lukee KETTU ja sama latinaksi.

Kettu vitriinissä Muurinen
Ketun vitriinissä kuvasi tekstin kirjoittaja.

Kakkonen on sellainen, jossa tuo kettu on edelleen siellä vitriinissä, mutta paperilappu on korvattu tabletilla tai tietokoneella, jossa sitten kerrotaan ketun elämästä. Tässä siis jo käytetään AV-tekniikkaa informaation välittämiseen.

Kolmas museotyyppi on sellainen, jossa luodaan kävijälle kokonaisvaltainen kokemus.

Tällainen oli esimerkiksi Heurekan ilmastonmuutoksesta kertova Klima-X, jossa kahlattiin vesialtaassa kumisaappaat jalassa ja katsottiin, kuinka jäävuoret murtuvat mereen. AV-tekniikkaa käytettiin monipuolisesti tiedon välittämiseen, mutta tärkeimpänä kuitenkin kokonaisvaltaisen elämyksen tuottamiseen.

Näiden kolmen lisäksi on sitten olemassa hybridinäyttelyitä ja -museoita, jotka koostuvat näistä kolmesta kategoriasta eri tavoin.

Heureka ilmastonmuutos Muurinen
Heurekan Klima-X oli elämyksellinen kokemus museokävijälle. Kuva: Timo Muurinen.

Kokonaisvaltaiset kokemukset syntyvät monipuolisesta osaamisesta

Kolmostyypin kokonaisvaltaisen elämyksen luomiseen tarvitaan kaikki, mitä AV-tekniikalla voidaan tehdä.

Tarvitaan niin valo-, ääni- kuin kuvasuunnitteluakin. Lisäksi tarvitaan näyttelyarkkitehtuuria (lavastus), interaktiivista teknologiaa ja toimiva näyttelykäsikirjoitus, eli koko näyttelyn idea. Näyttelyinformaatio on usein saatavilla kävijän omaan päätelaitteeseen ja kävijäkokemuksia on mahdollista tallentaa webiin.

Tästä päästäänkin siihen, millaista on toimia tällaisessa kolmostyypin projektissa AV-suunnittelijana.

Suunnittelen parhaillaan Muumimuseota Tampereelle. Siitä on vahvasti tulossa kolmostyypin museo, jonka tulisi toimia immersiivisenä kokemuksena kävijälle. Siis sellaisena moniaistisena elämyksenä, joka mahdollistaa teokseen ”uppoamisen”.

Pääosa työstäni on toimia erilaisten sisältöä tuottavien työryhmien koordinaattorina. Tehtäväni on saada visuaalinen suunnittelu, äänisuunnittelu, valosuunnittelu, interaktiivinen media ja tekniikka toimimaan saumattomasti yhdessä.

Sisällöllisessä mielessä työni on varmistaa, että näyttelyn tekninen ”tyylilaji” on eheä ja tukea sisällöntuotannon työryhmiä prosessissa. Teknisessä mielessä työni on taas saada aikaan rajapinta, johon eri AV- järjestelmät kytkeytyvät ja ovat ohjattavissa. Myös teknisen toteutuksen kustannusseuranta kuuluu työhön.

Toimin siis eräänlaisena teknis-taiteellisena tuottajana, joka ehdottaa, miten erilaisia kokonaisuuksia kannattaa toteuttaa ja rajaa eri sisällöntuotantoryhmien tehtäviä realistiselle tasolle.

Esimerkiksi Tampereen yliopistosta tuleva interaktiivisen median tutkimusporukka ei voi ottaa vastuuta ylläpidosta museon auettua. Kuitenkin heille kannattaa antaa jokin osa toteutuksesta, koska he osaavat asioita, joita moni ei osaa. Seuraa ongelma, joka pitää ratkaista lopputuloksen kannalta parhaalla tavalla.

Pienin osa työstäni on perinteistä AV-suunnittelijan hommaa, eli dokumenttien tuottamista urakkavaiheeseen tai tarjouspyyntöpapereiden tekemistä.

Audiovisuaalisen tekniikan tulevaisuus

Väitän, että AV-tekniikka itse on suurelta osin museaalista. Museoissa ja näyttelyissä on edelleen erikoislaitteita, jotka tekevät erikoisasioita erikoisilla käskyillä ja protokollilla.

Koko muu maailma taas on yhtenäistynyt. Millä tahansa päätelaitteella saa Facebookin auki. Moni asia toimii drag and drop -periaatteella.

Ei ole mitään teknistä estettä sille, etteikö esimerkiksi museon AV-ohjausjärjestelmä voisi toimia nykyistä helpommin ja käyttäjä voisi tehdä itse omanlaisensa käyttöpinnan tablet-tietokoneiden tyyliin.  Näin ei vain ole. Vielä.

Mutta sinne ollaan menossa. Esimerkiksi suomalainen Genelec julkaisi ISE-messuilla Amsterdamissa verkotettavan kaiuttimen. Kaiutin toimii siis osana dataverkkoa. Tämänsuuntaista kehitystä ei voi pysäyttää. AV-tekniikasta tulee lopulta osa tavallista tietotekniikkaa.

Timo Muurinen-1_web
Kirjoittaja Timo Muurinen työskentelee projektipäällikkönä Granlundin esitystekniikassa. Lue lisää heidän osaamisestaan osaston Facebook-sivuilta.

 

Kun AV-tekniikasta tulee yhä helpompaa ja läpinäkyvämpää, suunnittelijan rooli muuttuu. Perustyö on jo nyt enemmän ja enemmän erilaisten verkkojen suunnittelua. Suunnittelijasta tulee vähitellen digitaalisen ajan tuottaja, sisällöntuotannon insinööri, jolla on oltava osaamista sekä sisällöstä että sen tuottamiseen tarvittavasta tekniikasta.

Suunnittelutoimistojen kannattaa ja pitää alkaa tehdä läheisempää yhteistyötä sisällöntuottajien kanssa. Asiakas tulee vaatimaan tulevaisuudessa kokonaisuuksia, joissa nimenomaan sisältö on keskeisenä osana. Tällaisia kohteita ovat periaatteessa kaikki, joissa sisältöä halutaan esittää elämyksellisellä tavalla.

Siinä on haastetta, mutta se on kiinnostavaa.

Digitaalisen tiedon ja elämysten välittäminen kasvaa – koko ajan.