Jouluvalot ja kiertotalous

Kiertotalous taitaa olla uusi musta.

EU:n komissio julkaisi joulukuun alussa kiertotalouspaketin ja kiertotaloutta vahvistavan toimenpideohjelman.

Valaistusalalla on viime vuosina puhuttu pitkään ja hartaasti ledeistä ja niiden energiatehokkuudesta. Sähkönkulutuksen pienentäminen on toki elintärkeää.

Ledivalaisimet ovat kuitenkin täynnä elektroniikkaa, joten 5–10 vuoden kuluttua, kun ne alkavat vikaantua, ovat ne todennäköisesti yhtä esihistoriallisia kuin vanhat kännykätkin. Niille ei voi tehdä enää mitään muuta kuin uusia kokonaan.

Mitä tapahtuu kaikelle sille vanhentuneelle ledivalaisinten elektroniikka-, alumiini- ja muoviromulle, jota alkaa pian kerääntyä paljon nopeammin kuin tähän asti on totuttu? Onko jatkuva uusiminen kestävää kehitystä? Kuinka paljon valaistusjärjestelmistä saadaan mukaan kiertotalouden piiriin?

Jos olemme tosissamme huolissaan ehtyvistä luonnonvaroista, tuotannon ympäristövaikutuksista ja tuotantoketjun materiaalivirroista – kuljetuksineen maapallon ympäri – myös meidän valaistusalalla pitäisi kehittää lisää ratkaisuja osaksi kiertotaloutta.

Valaistuksen, ei valaisimien, kierrättäminen on yksi mahdollisuus.

Väliaikaiset valotapahtumat tuovat ympäristöömme uusia merkityksiä. Valolla ja valaistuksella voi luoda uutta identiteettiä. Väliaikaiset toteutukset voi tehdä isommin ja rohkeammin, jolloin voi herätä keskustelua sekä ajatuksia myös uusista, pysyvistä ratkaisuista.

Rakennusten ja ympäristön tuunaaminen valolla väliaikaisesti ei vaurioita, ei tuhoa eikä kuluta liikaa energiaa. Kalliit, käyttöiältään rajalliset tekniset laitteet siirretään uusiin kohteisiin, jolloin niistä saadaan otettua kaikki hyöty irti.

Keskustelimme tästä aiheesta asiantuntijamme Ilkka Paloniemen kanssa Granlund Webinarissa juuri ennen talviaikaan siirtymistä. Pimp your Building! -webinaari on katsottavissa myös Youtubessa.

Yle uutisoi viime viikolla valotapahtumabuumista, joka on innostanut kaupunkeja ja kuntia ympäri maailman.

Uutisessa Paloniemi, joka toimii myös Lux Helsinki -valotapahtuman taiteellisena johtajana, korosti erityisesti sitä, kuinka valotapahtumat tuovat ihmisiä yhteisen kokemuksen ääreen ja katsomaan ympäristöään uudesta näkökulmasta. Valotapahtuma on kaupunkitapahtuma.

Väliaikainen valaistus on noussut tänä syksynä myös globaaliksi yhteiskunnallisen viestinnän ja osallistamisen keinoksi.

#UNblue tempaus valaisi tunnettuja rakennuksia ympäri maailman Unescon 70-vuotisen historian kunniaksi YK:n sinisellä värillä.

21828426794_53b5893770_h
Kuva: #UNblue

Terrorismia vastaan on noustu samoin keinoin Pariisin iskujen seurauksena #PrayforParis-teemalla. Ranskan lipun värit valaisivat myös Helsingin Finlandia-talon julkisivun vapaaehtoisten voimin.

PrayforParis Ilkka Paloniemi kuva
Kuva: Ilkka Paloniemen Twitter-tili

Jouluvalot väliaikaisesta sesonkivalaistukseksi

Joulun lähestyessä väliaikainen valaistus on meille kaikille tuttua. Jouluvaloista on alettu puhua kausivalaistuksena, jotta valoja kehtaisi käyttää yli koko pimeimmän kaamoksen.

Australian Canberrassa on menty vähän äärimmäisyyksiin hellepäiviä odotellessa, vaikkakin osin hyväntekeväisyyden nimissä:

Kalasatamaan syttyi jo viime jouluksi samanlainen moderni joulupuu, mutta ennätyksiä ei siellä rikottu.

Espan lava Helsingissä on muuttunut valojoulukalenteriksi Galleria Kandelan taiteilijoiden toimesta.

Kotona meillä alkoi sesongin jouluvalotuunaus jo joulukuun alussa, sateen tihkuessa niskaan. Onneksi joku oli pakannut kamppeet nätisti ja siististi viime keväänä, joten homma sujui kivuttomasti ja kaikki vanhat laitteet toimivat yhä. Ajastimet ja ledit takaavat takapihan energiatehokkuuden myös meillä.

Sannan jouluvalot

Valoisaa joulua kaikille.

Ps. Valoa vuodenvaihteeseen tuo Lux Helsinki -valotapahtuma (6-10.1.2016). Lumesta voimme haaveilla vaikkapa valoisan valopilven alla!

Cloud_by_Caitlind r.c. Brown & Wayne Garret
Lux Helsinki 2016: Cloud. Tekijät: Caitlind r.c. Brown & Wayne Garret

 

 

 

 

 

 

Granlund Designer webinaariemme uranuurtajana

GradesignerGranlund piti ensimmäisen webinaarinsa 3.6.2015, aiheenaan Granlund Designer. Kesän kynnyksellä lanseerattu Designer on täysin uudenlainen ohjelmisto tietomallipohjaiseen talotekniikan laiteluetteloiden hallintaan. Uutuudesta haluttiin tarjota tehokas tutustumispaketti puolessatunnissa. Ja niin, ettei kuulijoiden tarvitse nousta oman työpöytänsä ääreltä.

Ensimmäinen webinaarikokeilu onnistui mainiosti. Osallistujia oli paljon, tekniikka toimi ja puhujat pysyivät aikataulussa. Koska webinaarit ovat hieno tapa saada ihmisiä aiheen pariin helposti, jopa työpäivän lomassa, Granlund aikoo jatkaa positiivisia kokeiluja. Syksyllä 2015 tullaan pitämään, niin Designerin kuin muiden aiheiden osalta, lisää webinaareja. Seuraatahan somekanaviamme ja nettisivujamme lisätietoa saadaksesi.

Mutta mistä ensimmäisessä webinaarissa siis puhuttiin? Granlund Designer on käytettävissä suunnittelu- ja rakennusvaiheessa, minkä lisäksi se toimii ensiaskeleena tietomallipohjaiselle ylläpidolle. Ohjelman tehtävänä on toimia suunnittelijan ja urakoitsijan välisen kommunikoinnin apuna sekä tietojen tallentajana. Reaaliajassa päivittyvä laiteluettelo ja hyväksyntäjärjestelmä nopeuttavat rakennusprosessia  ja muutosseuranta on ohjelman avulla mahdollista koko prosessin ajan.

Jos et ollut webinaarissa mukana ja olet kiinnostunut, mistä puhuttiin, voit katsoa webinaarin tästä: