Granlund piti ensimmäisen webinaarinsa 3.6.2015, aiheenaan Granlund Designer. Kesän kynnyksellä lanseerattu Designer on täysin uudenlainen ohjelmisto tietomallipohjaiseen talotekniikan laiteluetteloiden hallintaan. Uutuudesta haluttiin tarjota tehokas tutustumispaketti puolessatunnissa. Ja niin, ettei kuulijoiden tarvitse nousta oman työpöytänsä ääreltä.
Ensimmäinen webinaarikokeilu onnistui mainiosti. Osallistujia oli paljon, tekniikka toimi ja puhujat pysyivät aikataulussa. Koska webinaarit ovat hieno tapa saada ihmisiä aiheen pariin helposti, jopa työpäivän lomassa, Granlund aikoo jatkaa positiivisia kokeiluja. Syksyllä 2015 tullaan pitämään, niin Designerin kuin muiden aiheiden osalta, lisää webinaareja. Seuraatahan somekanaviamme ja nettisivujamme lisätietoa saadaksesi.
Mutta mistä ensimmäisessä webinaarissa siis puhuttiin? Granlund Designer on käytettävissä suunnittelu- ja rakennusvaiheessa, minkä lisäksi se toimii ensiaskeleena tietomallipohjaiselle ylläpidolle. Ohjelman tehtävänä on toimia suunnittelijan ja urakoitsijan välisen kommunikoinnin apuna sekä tietojen tallentajana. Reaaliajassa päivittyvä laiteluettelo ja hyväksyntäjärjestelmä nopeuttavat rakennusprosessia ja muutosseuranta on ohjelman avulla mahdollista koko prosessin ajan.
Jos et ollut webinaarissa mukana ja olet kiinnostunut, mistä puhuttiin, voit katsoa webinaarin tästä: